TimanttiSiivous sai alkunsa vuonna 2013, koska siivousalalla toimineena halusin erikoistua tiettyihin siivouksiin. Eri työantajien palveluksessa panin merkille, että esimerkiksi rakennusten loppusiivouksia tehdään vanhanaikaisin menetelmin. Työtehokkuus ja –ergonomia kärsivät, jos vaikkapa isoja lattiapintoja moppaillaan edelleen käsin. Sen sijaan lattianhoitokone on ammattikäyttöön tarkoitettu laite, jonka avulla asiakas saa parhaan mahdollisen lopputuloksen.
Syksyllä 2017 vaihdoimme yhtiömuodon toiminimestä osakeyhtiöksi ja nimi päivittyi Timanttisiivoojat Oulu Oy:ksi (2859319-4).
Asiakkaalle tärkeintä on saada rahalleen vastinetta. Tuskin mikään on niin ärsyttävää kuin saada huonolaatuista palvelua. Työn lopputuloksen on oltava sellainen, että se kestää kriittisimmänkin tarkastelun. Siksi annamme työllemme 100% tyytyväisyystakuun osoituksena siitä, että otamme täyden vastuun palveluidemme laadusta.
Teemme erityisen paljon rakennusten loppusiivouksia ja tällöin asiakkaille laadun lisäksi todella merkitsevä kriteeri on aikataulussa pysyminen. Timanttisiivouksella luvatussa aikataulussa pysyminen on kaiken a ja o. Olemme eräänkin kerran tehneet hommia iltaa ja yötä myöten, kun asiakkaan siivouspyyntö on tullut lyhyellä varoitusajalla ja kohteen pitäisi olla valmis tiettyyn ajankohtaan mennessä.
Kun havaitsee epäkohtia, niiden korjaamiseen paras tapa on ottaa itse homma haltuun. On alettava tarjoamaan palveluita timantinkovalla asenteella asiakkaan tarpeet huomioiden ja pyrittävä aina parhaimpaan lopputulokseen. Se takaa asiakastyytyväisyyden, joka on minkä tahansa yrityksen kivijalka.Se mahdollistaa pitkäaikaiset asiakassuhteet, antaa motivaatiota työhön ja halun kehittyä yhä paremmaksi alan ammattilaiseksi.
Timanttisiivous – Minna
Ajatus yrittäjäksi ryhtymisestä kasvoi minussa hiljalleen. Olen työskennellyt erilaisissa työympäristöissä ja eri työnantajilla. Työ on opettanut tekijäänsä ja olen tehnyt työtäni intohimolla, kuin olisin itse yrityksen omistaja.
Oslon lentokenttä Gardemoenissa oli yksi mieliinpainuvimmista työpaikoistani. Laadukkaasti ja arvokkaasti rakennettu lentokenttä sisälsi monia eri pintamateriaaleja, joista kukin vaati omat menetelmänsä, välineensä ja aineensa. Mutu- tuntuma ei riittänyt, vaan täytyi oikeasti tietää, mitä on tekemässä.
Joissakin asioissa olen vähään tyytyväinen mutta työ jäljen suhteen olen tinkimätön. Vastaamme työmme laadusta 100% tyytyväisyystakuulla.
Työ on tehtävä kuin sen tekisi itselleen. Vain paras on riittävän hyvää!
TIMANTTISIIVOOJAT OULU OY / MINNA ISOAHO
Y-tunnus 2859319-4